keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Voi sähellys

Tänään on ollut ihanan tapahtumarikas päivä. Päivä alkoi loistavasti kun puhelin soi ja poikani Toni teki yllätysvierailun oli niin mukava nähdä rakasta poikaani.
Nyt on Tonin korvat pesty palkaksi Pilvi sai rapsutuksia.
 Kun Toni lähti kotia kohti, lähdettiin Keelan ja Pilven kanssa ystävättäreni synttäreille. Huippu synttärit kun koirat oli erityisesti kutsuttu mukaan. Kun matkalla tuli hieman kuhnailtua niin ajattelin että oikaisempa niin olen nopeammin perillä, NO EN OLLUT minähän eksyin tietenkin. Jouduin soittelemaan lisäopastusta ja vihdoin päästiin kirien kanssa perille.
 Ensimmäisenä lähdettiin kaupunkilenkille, mikä koirista oli tosi jännittävää, tuossa kuvassa olin pyytänyt että kaikki katsovat  minuun, no tuossa lopputulos.
No ei ihan vieläkään onnistunut, mutta matka jatkukoon.
Tapasimme lenkillä myös posteljoonin joka oli Keelasta jännittävä kun hän liikkui oudolla polkupyörällä, mutta käytiin me moikkaamassa kun posteljooni halusi hetken jutella koirista kanssamme, hänelläkin oli koira.
Sitten siirryttiin herkkupöydän ääreen kiitos herkuista Marianne.
Onnea Onnea

Karvaiset synttärivieraat Keela ja Pilvi

 Keela oli taas nimensä veroinen Pikku-Hassu, sillä hetken viihtyi Mariannen kanssa sohvalla kun sai rapsutuksia mutta 99 % ajasta me oltiin Pilven kanssa hyvin läheisissä tunnelmissa. Silmälasit täynnä kielen jälkiä ja tukasta tippuu kuola.
Lämpöä ja läheisyyttä.
 Kotimatkalla me ei enää eksytty mihinkään vaikka olisi pitänyt eksyä huoltoasemalle sillä tankki oli tyhjä, mutta päästiin kuitenkin kotiin. No voi voi ei mennyt sitten ihan putkeen sekään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti