torstai 3. toukokuuta 2018

Paikasta toiseen

Tänään oli sitten Pilven leikkauspäivä. Pilveltä leikattiin pyllyreijästä limakalvopatti, joka pilkisteli välillä. Patti oli aivan peräaukon reunassa. Patti ligatoitiin (poltettiin) ja poistettiin. Pilvi sai tulehduskipulääkkeen ja on nyt sairaslomalla.
Tuttujakin nähtiin lääkäriasemalla ja juttelin monen koiran omistajan kanssa heidän lemmikeistään siinä kun parituntia odottelin, että Pilvi heräilee nukutuksesta. Pilvi nukkui aika sitkeästi sitten kun viimein nukahti ei millään meinannut antaa periksi. Kun Pilven kanssa päästiin kotiin niin jätin Pilven KePon hoitoon ja jatkoin matkaa toiselle klinikalle, koska olin lupautunut aputassuksi. Perillä minua odotti ihana Lumo perheineen ja kysymys oli terveystarkastuksesta, mutta Lumon mielestä toiminta oli aivan liian "rauhallista" joten Lumo teki hienon gaselliloikan ja vapautti itsensä pannasta ja hihnasta ja kiisi huimaa vauhti klinikan läpi saaden täydellisen härdellin aikaiseksi. Lopuksi Lumo päätti parkkeerata erään miehen jalkoväliin, mies oli hieman kauhistunut tilnteesta, mutta eniten minua hirvitti kun Lumon emäntä veti Lumoa pois miehen jalkovälistä, että jospa Lumo pitää kiinni jostain, mutta onneksi mies sai pitää kalleutensa.
 Nyt Lumolle kyllä uni maittaa oli se sen verran rankka lääkärissä käynti. Hasukinta oli kuitenkin että eläinlääkäreilläkin oli hauskaa ja toivoivat, että olisivat saaneet Lumon loikat videolle. Joudun nyt olemaan tosi tarkkana että kaikki lääkkeet menee oikein BB:lle kipulääke aamuin illoin, Pilvelle toinen lääke kolme kertaa päivässä tyhjään mahaan ja toinen lääke 1 kertaa päivässä täyteen mahaan. Rampelle kilpparilääke aamuin illoin.
BB
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti